Buddhalaisuus

Buddhalaisuus on tullut yhä suositummaksi länsimaissa viime vuosina. Se kiinnostaa ihmisiä eri kansankerroksissa ja taustasta riippumatta, mutta sen leviämistä ovat edesauttaneet erityisesti tiedeyhteisöt - yliopistojen buddhalainen opetus sekä taiteilijapiirit, siis eliitti.

Buddhalaisuuden syntysijoilla Aasiassa buddhalaisuutta pidetään nykyisin usein vanhanaikaisena, irrationaalisena, jopa taikauskoisena oppina. Toisaalta sitä vieroksutaan siellä myös liian älyllisenä ja käsittämättömän syvällisenä. Länsimaissa älyyn vetoava opetus on helposti omaksuttavissa. Kun hankkii tietoa Buddhan opetuksista huomaa lisäksi, ettei se ole mihinkään yhteen kulttuuriin sidottua, eikä se kuulu millekään yhdelle rodulle tai kansalle. Esimerkiksi juutalaisuus ja hindulaisuus ovat kulttuurisidonnaisia, mutta buddhalaisuus ei sitä ole, ja siksi on kehittynyt Intian buddhalaisuus, Tiibetin buddhalaisuus, Kiinan, Japanin, Korean, Amerikan ym. buddhalaisuuden muotoja. Buddhalaisuus voi siirtyä kulttuurista toiseen, koska se korostaa sisäistä harjoitusta ennemmin kuin ulkoisia muotoja. Kyse on siitä, miten kukin harjoittaja kehittää mieltään, ei siitä, miten hän pukeutuu tai mitä hän syö.

Buddhalaisuus on käytännöllistä: se vastaa käytännön ongelmaan käytännön ratkaisulla, mikä sopii länsimaiseen hyötyajatteluun: "Jos se toimii, käytä sitä," on länsimaisen poliittisen, taloudellisen ja tieteen tekemisen kulmakivi. Buddha varoitti eksymästä akateemisten tulkintojen viidakkoon ja metafysiikkaan ja vertasi ihmistä, joka kyselee maailmankaikkeuden alkuperästä, henkilöön, jota on ammuttu myrkkynuolella. Nuoli on saatava pois, ennen kuin myrkky leviää elimistöön, eikä aikaa voi hukata filosofointiin siitä, mistä nuoli on tullut ja kuka sen ampui. On siis työstettävä omat mielenmyrkyt: halu, viha, ylpeys, kateus jne., jotta kärsimys laantuu. Kyse on asioiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen ja Buddhan opetuksissa kärsimyksen poistaminen on sijalla yksi.

Henkisiä opetuksia on nykyisin tarjolla monenlaisia. Buddhan aikanakin niin oli. Kun arvioidaan, onko jokin oppi hyvä vai ei, siihen voi Buddhan mukaan käyttää seuraavaa kriteeriä: jos jokin on vahingollista, se tulee hylätä. Jos jokin tuo rauhan, se kannattaa omaksua. Buddhan opettamat menetelmät ovat tie rauhaan. Jos noita menetelmiä käytetään, halu ja tietämättömyys poistuvat ja korkein onni ja rauha saavutetaan. Se on kokeellinen prosessi, joka voidaan toistaa, sillä Buddha ei ole ainoa, joka sai sillä menetelmällä kärsimyksen lakkaamaan. Kaikki samaa tietä kulkeneet ovat saavuttaneet rauhan.

Buddhalaisuus on huomattu niin psykologian kuin filosofiankin aloilla. Buddha analysoi kokemuksen osiin ja tekijöihin. Kokemuksemme perustekijöitä ovat muoto, tunne, havainto, ajattelu ja tajunta. Näitä viittä tekijää tarkastellaan jakamalla ne 18 eri elementtiin tai jopa 72 eri osaan. Näin saadaan yksityiskohtainen kuva siitä, miten ilmiöt toimivat. Me näemme kukan, kuulemme musiikin, kohtaamme ystävän osatekijöiden summana.

Tämä buddhalaisuuden analyyttinen lähestymistapa on varsin tieteellinen, ja psykologeja kiinnostavat erityisesti tajunnan eri tekijät: tunne, havaitseminen ja ajattelu. Nykypäivän oppineet kääntyvät 2500 vuotta sitten eläneen opettajan puoleen huomatakseen ylipäätään, miten tärkeä osuus tajunnalla on kokemuksen muodostumisessa. Fyysikkopiireissä on ääneen lausuttu ajatus, voisiko olla niin, että universumi on vain suuri ajatus. Buddhan opetusten mukaan mieli on kaikkien asioiden tekijä. Tähän liittyy myös se, että aineen ja energian suhteellisuus on nyt kokeellisesti todistettu. Siitä seuraa, että aine ja mieli eivät ole olennaisesti erilaisia. Se on Buddhan opetus.

Yhtäläisyyksiä tieteen ja Buddhan opetusten välillä voidaan löytää paljon, mutta on erojakin: siinä missä tiede opettaa meitä rakentamaan parempia taloja, teitä ja tehtaita, se ei ole opettanut rakentamaan parempia ihmisiä. Siksi nykyajan ihmiset kääntyvät buddhalaisuuden puoleen. Se on ikivanha filosofia, jolla on paljon yhteistä länsimaisen tieteellisen perinteen kanssa, mutta joka yltää materialismin rajoitusten yli.

Perinteen juuret

3000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Intiassa vallitsi Harappan korkeakulttuuri, joka veti vertoja Egyptin ja Babylonin kulttuureille. Indusvirran laakso oli hedelmällistä maanviljelysaluetta kehittyneine kastelujärjestelmineen. Kulttuurissa oli binaarinen laskuoppi ja kirjoitusjärjestelmä, jota arkeologit eivät ole tähän mennessä ole pystyneet selvittämään. Tuo kulttuuri tuhoutui äkillisesti 1800 - 1500 eKr. ja samoihin aikoihin arjalaiset rodut vaelsivat Itä-Euroopasta kohti Intiaa. Arjalainen sotaisa paimentolaiskulttuuri valloitti rauhalliset ja sivistyneet Indusvirran rantamien alueet ja kulttuurit sekoittuivat.

Kun Buddha sitten syntyi noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, arjalainen, hindulaiseksi perinteeksi muuttunut uskonto oli Intiassa vallalla, mutta sen taustalla vaikutti Indusvirran kulttuuri. Buddhan opetukset pohjautuvatkin paljolti siihen: mm. maailmasta luopuminen, meditaatio, jälleensyntyminen, karma ja jälleensyntymien kierrosta vapautuminen. Buddha itse sanoi: "Polku, jonka opetan, on ikivanha ja päämäärä, johon viittaan, on ikivanha."

Uskontojen historia todistaa, että vastakohtien kohtaaminen synnyttää uusia mahdollisuuksia. Buddhan elämä sattui sellaiseen hedelmälliseen vaiheeseen. Hänen elämässään on kolme keskeistä arvoa: 1.luopuminen maallisesta, 2. rakkaus ja myötätunto 3. viisaus. Luopuminen on vastalääke haluun ja takertumiseen, joka pitää meitä jälleensyntymien kiertokulussa. Rakkaus ja myötätunto ovat vihan vastalääke ja viisaus poistaa tietämättömyyden pimeyden, koko ongelman ytimen eli egon. Jos ymmärtää, että egoa ei ole, itsekkyys häviää, ja jäljelle jää ainoastaan myönteinen olemus.

Neljä jaloa totuutta

Buddhan ensimmäinen opetus on nimeltään Neljä jaloa totuutta. Ne voidaan nähdä terapeuttisena tapana esittää opetukset, sillä totuus kärsimyksestä vastaa sairautta, totuus kärsimyksen syystä vastaa diagnoosia, lakkaamisen totuus on paraneminen ja polun totuus on lääke.

Vaikka kuinka koettaisimme olla näkemättä sitä, asiat eivät tässä elämässä ole aivan niin kuin niiden pitäisi olla. Voimme kulkea silmät ummessa aika kauan, mutta joskus, jossain, yön pimeydessä, väkijoukossa, arjen keskellä, yhtäkkiä olemme kasvokkain totuuden kanssa. Jossakin on vikaa. Turhautumista ja masentuneisuutta yritetään poistaa monella tapaa. Yleensä yritetään kerätä lisää omaisuutta. Vaihtoehtoisesti voidaan mennä johonkin terapiaan.

Tarkoituksemme ei nyt ole muuttua pessimistiksi, vaan realistiksi ja oppia löytämään tie ulos kärsimyksestä. Buddhalaisuudessa kärsimys jaetaan kahteen luokkaan: henkiseen ja ruumiilliseen. Ruumiillinen kärsimys liittyy syntymiseen, vanhuuteen, sairauteen ja kuolemaan. Niitä ei voi välttää, vaikka välillä olisi miten onnellinen. Sen lisäksi meillä on henkisiä kärsimyksiä, jotka liittyvät siihen, että joudumme eroon siitä, mikä meille on rakasta ja kohtaamme sitä, mitä inhoamme emmekä saa sitä, mitä haluaisimme.

Kärsimyksen syy on halu, se on toinen jalo totuus. Jos yrittää tyydyttää halunsa miellyttävillä kokemuksilla se on kuin joisi merivettä janoon - halu vain kasvaa. Ensimmäinen ongelma tulee eteen tarvittavien asioiden hankinnassa. On tehtävä kovasti työtä ja säästettävä. Sitten omaisuutta täytyy suojella ja lopuksi sen menettää, koska itse kuolee. Me haluaisimme elää ikuisesti. Tämä halu onkin se syy, miksi synnymme yhä uudelleen. Itsetuhoisuus ei ole ratkaisu, sillä sekin perustuu haluun: haluun olla olematon.

Halu ei yksin riitä kärsimyksen syyksi. Kärsimyksen perimmäinen syy on tietämättömyys, se, ettei näe totuutta siitä, mitä elämä oikein on, mistä kaikessa on kyse. Kouluja käyneet voivat kokea loukkauksena sen, että heitä kutsutaan tietämättömiksi, mutta ilman oikeita välineitä totuutta ei vain näe aivan kuten tv-lähetystä ei näe ilman vastaanotinta. Ellei mikroskooppia olisi keksitty, emme olisi tietoisia pieneliöiden olemassaolosta, ja ellemme ole kehittäneet viisautta, emme ole tietoisia siitä, miten asiat todella ovat.

Neljäs jalo totuus on ne menetelmät, joilla päämäärään päästään. Tiibetinbuddhalainen perinne kuvaa polun kuutena tuonpuoleisena täydellisyytenä: anteliaisuus, moraali, kärsivällisyys, ahkeruus, meditaatio ja viisaus. Theravadaperinne puhuu kahdeksanosaisesta polusta.

Jos päämääränä on vain onni ja hyvä elämä, itsekuri on elämäntapa, jolla onni saavutetaan. Jos kuitenkin halutaan saavuttaa myös vapaus, siihen tarvitaan viisautta. Viisaus syntyy henkisen puhdistautumisen avulla. Miten se tehdään? - Mietiskelemällä. Sen lisäksi itsekuri on avuksi, itse asiassa tarpeellinen pohja, koska muuten mietiskelyharjoitus jää tekemättä vaikeuksien koittaessa.

Vapaus, vapautuminen jälleensyntymien kierrosta ja kärsimyksestä, valaistuminen, oivallus ja buddhuus ovat sanoja, jotka kuvaavat päämäärää. Valaistunut ihminen on ihminen, josta on tullut buddha. Oletetaan, että hän on täydellinen ihminen, mutta täydellisen ihmisen ja buddhan välillä on ero. Täydellinen ihminen on määritelmän mukaan henkilö, joka on tyynnyttänyt mielensä mietiskelemällä ja tehnyt siitä kirkkaan ja tietoisen. Ihmismieli ihmiskehossa on aina ihmisen mieli, ei esimerkiksi eläimen mieli, ja kun se on kypsä, ihminen tekee oikein melkein automaattisesti ja hänen on varsin vaikeaa tehdä pahaa. Ellei mieltä ole harjoitettu keskittymään, se on epävakaa, muuttuu helposti ja hämmentyy haasteiden edessä. Suhteellisuudentaju häviää, ei pysty enää näkemään kokonaisuutta, tekee vääriä päätöksiä, on neuroottinen ja joutuu kaikenlaisten ulkopuolisten vaikutusten alle. Siinä tilassa voi olla niin, että tuntuu helpolta tehdä pahaa ja hyvän tekeminen tuntuu varsin vaikealta.

Buddhalaisten menetelmien tarkoitus on harjoittaa mieltä ensin niin, että kehittyy taito kohdata kaikenlaiset tilanteet ja tulla niiden kanssa toimeen. Kehitymme kohti täydellistä ihmistä, joka on valaistumisen hyvä perusta, vaikka vielä rajallinen. Valaistuminen on jatkoa sille. Viisaus, joka meissä on, alkaa tulla esiin ja näkyä, eikä sillä lopulta ole mitään rajoja. Buddhan oivallus on rajaton. Kun tavallinen ihminen kunnioittaa valaistunutta olentoa ja inspiroituu hänen esimerkistään, siihen liittyy tunteita sekä tiettyä dualistista epätäydellisyyttä filosofisesti ottaen, mutta harras kunnioitus on valtavan arvokas tunne hengellisen kehityksen kannalta, eikä sitä tarvitse laannuttaa "epätieteellisenä". Jos niin tekee, käy kuin henkilölle, joka filosofoi silloin, kun häntä on ammuttu myrkkynuolella.

Lähteet:

The Tree of Enlightenment. An Introduction to the Major Traditions of Buddhism by Peter Della Santina.

Teachings of Khentin Tai Situpa: Enlightenment & Emptiness. Maitreya Institute, San Francisco, Nov 1989.

© Bodhimieli.fi, suomennokset Ani Sherab

Kuva: freepik