Jalo kahdeksanosainen polku – keino saada kärsimys lakkaamaan

Alkusanat

Buddhan opetus sisältyy kahteen perusperiaatteeseen: Neljään jaloon totuuteen ja Jaloon kahdeksanosaiseen polkuun. Neljä jaloa totuutta on oppi, joka kasvattaa tietoa ja ymmärrystä. Jalo kahdeksanosainen polku taas sisältää käyttäytymissäännöt joiden avulla oppia harjoitetaan käytännössä. Nämä kaksi periaatetta kietoutuvat yhteen ja sisältävät toisensa (dhamma-vinaya, oppi ja säännöt).

Jos kysytään kumpi on tärkeämpi, oppi vai harjoitus, niin tietenkin harjoitus, joka tekee opista elävän, auttaa pääsemään päämäärään ja vapautumaan kärsimyksestä. Se on käytännöllistä, ei pelkkää teoriatietoa, mutta toisaalta, jotta voisi harjoittaa kunnolla, täytyy tietää miten. Oikea ymmärrys tai näkemys on kahdeksanosaisen polun ensimmäinen osa, ja siksi kypsä harkinta on olennaista harjoituksen onnistumiseksi, vaikka alkuinnostuksessa olisikin hyllyttänyt älyllisen ymmärryksen ikävystyttävänä sivuseikkana.

Miten kärsimys saadaan lakkaamaan

Henkinen tie alkaa kärsimyksen kautta. Jotta kokemamme kärsimys sytyttäisi henkisen etsinnän kipinän, siitä täytyy tulla enemmän kuin kohtalo, joka otetaan vastaan passiivisesti. Sen täytyy johtaa oivallukseen siitä, että jalkojemme alla ammottaa koko ajan turvattomuus kuin kuilu, johon voi pudota milloin tahansa. Kun sen havaitsee, se johtaa henkilökohtaiseen kriisiin, sillä entiset päämäärät ja arvot menettävät merkityksensä ja elämästä tulee kertakaikkisen epätyydyttävää.

Jos emme vaivu takaisin entiseen elämänmalliin vain joitain pinnallisia järjestelyjä tekemällä ja tyytymällä totuttuun optimismiimme, joka on kuin paikka totuuden päällä ja vaarassa taas pudota, niin kysymysten liekki, kun se kerran on sytytetty, loistaa entistä kirkkaammin. Syvät totuudet alkavat sarastaa ja etsimme pysyvää onnea. Sokea ajelehtiminen vallitsevien yhteiskunnan normien mukaan aistinautintojen perässä ei enää tyydytä.

Juuri silloin kohtaamme uuden ongelman. Huomaamme, että tarjolla olevat henkiset vaihtoehdot ovat moninaisia eikä niitä voi edes verrata keskenään. Pitäisi osata päättää mikä niistä sisältää todella ratkaisun ja mikä taas vie harhateille.

Yksi suosittu tapa ratkaista tämä pulma on poimia sopivia kohtia eri perinteistä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu ja koota niistä henkilökohtaisesti tyydyttävä kokonaisuus. Yhdistellään buddhalaista mietiskelyä hindulaiseen mantranlausuntaan, kristillinen rukous sufilaisiin tansseihin ja juutalaisten kabbala tiibetiläisiin visualisaatioharjoituksiin. Vaikka sellainen suvaitsevaisuus ja perinteiden yhdistely muuttaakin aikaisemman materialismimme henkisemmäksi tieksi, se on puolitien krouvi ja vesittää ne perinteet joihin se nojaa. Suuret henkiset traditiot eivät itse pidä oppejaan ja menetelmiään jonakin, mitä voi soveltaa oman harkinnan mukaan sopivissa kohdissa elämää, jotta olo paranee. Henkinen tie ei ole pikku puronen jossa varpaat kastellaan. Se on vyöryvä virta joka jyrisee koko elämän maiseman halki.

Eri perinteitä ei voi yhdistellä senkään vuoksi, että niistä kullakin on omat päämääränsä. Niiden lopulliset päämäärät osoittavat kohti omanlaisiaan kokemuksia, joihin päästään aivan tiettyä tietä, eikä voida helposti väittää, että ne ovat vain vaihtoehtoisia tapoja sanoa sama asia.

Kun sitten tuntee itsensä valmiiksi valitsemaan yhden tien, täytyisi tietää, mikä vaihtoehdoista johtaa valaistumiseen. Perusvaatimus on, että tien täytyisi johtaa kärsimyksestä vapautumiseen. Sen pitäisi päättää kärsimys sen kaikissa muodoissa lopullisesti ja eri polkuja voi arvioida sen mukaan, miten tehokkaasti ne tässä toimivat.

Ensinnäkin opetuksen tulee antaa tarkka kuva siitä, mitä kärsimys on. Toiseksi sen täytyy sisältää oikea analyysi kärsimyksen syistä. Kolmanneksi siihen tulee sisältyä menetelmä jolla kärsimys saadaan lakkaamaan poistamalla kärsimyksen syyt.

Tässä ei syvennytä vertailemaan eri uskontoja näiden kriteerien perusteella, vaan tutkimme ainoastaan sitä, millaisen ratkaisun Buddhan opetus tarjoaa. Siinä ei ole opinkappaleita asioiden alusta ja lopusta, joihin pyydettäisiin uskomaan, vaan siinä on viesti joka väittää, että jokainen voi itse helpottaa omaa kärsimystään. Menetelmänä on Jalo kahdeksanosainen polku, joka on Buddhan opetuksen ydin. Polun löytäminen on se, mikä teki Buddhan omasta valaistumisesta maailmanlaajuisesti merkittävän ja nosti hänet viisaasta ja hyväntahtoisesta pyhimyksestä maailman opettajan asemaan.

Kärsimyksen eri muodot

Kärsimys on Buddhan opetuksen kulmakivi. Se on syvempää kuin pelkkä tuska ja kurjuus, se on elämän epätyydyttävyyttä, ja koskee kaikkia paitsi valaistuneita. Vaikka epätyydyttävyys joskus muuttuu avoimeksi suruksi, se useimmiten koetaan tunteena siitä, ettei kaikki ole aivan täydellistä, asiat eivät täysin vastaa odotuksiamme eivätkä ole niin kuin niiden pitäisi olla. Tämä on Buddhan mukaan ainoa todellinen henkinen ongelma. Metafyysiset ja teologiset näkökohdat hän siirtää syrjään asioina jotka ”eivät edistä vapautumista”. Se mitä hän opettaa on vain kärsimys ja sen lakkaaminen.

Buddha jatkaa katsomalla kärsimystä tarkemmin. Se näyttäytyy läheisenä kaikkien elämässä syntymän, ikääntymisen ja kuoleman tapahtumissa, se on läsnä alttiudessamme sairastua, joutua onnettomuuksiin ja loukkaantua, nälässä ja janossakin. Se ilmenee siinä miten reagoimme ei-toivottuun surun, vihan, turhautumisen ja pelon tuntein: kun joudumme eroon rakkaistamme, kohtaamme jotain epämiellyttävää tai epäonnistumme yrityksissä saada sitä mitä haluamme. Nautinnot, vaikka ovatkin miellyttäviä, eivät kestä ikuisesti ja hävitessään ne jättävät puutteen tunteen. Elämämme kuluu näiden nautintojen haussa ja tuskan pakenemisessa.

Buddhan opetuksen mukaan edes kuolema ei vapauta meitä kärsimyksestä, sillä kun elämä loppuu yhdessä kehossa, yksilön tajunnan virta jatkaa ja ottaa toisen kehon. Olemassaolon kaipuu saa meidät kokemaan syntymän, vanhenemisen ja kuoleman yhä uudelleen. Elämä on pysymätön olotila, siihen liittyy aina epävarmuus. Tämä epävarmuus juuri on se, mitä kärsimys on syvimmältä merkitykseltään. Jos haluaa päästä eroon kärsimyksestä, on päästävä eroon epävakaasta kiertokulusta. Mikään maallinen saavutus tai arvoasema ei riitä.

Kärsimyksen syyt

Jos tahtoo saada kärsimyksen lakkaamaan, on katsottava mistä kärsimys johtuu, tiedettävä tarkkaan sen syyt ja koko syntymekanismi. Buddha paikallistaa kärsimyksen alkulähteen itseemme, olemme pysyvästi sairaita. Sairauden merkkejä ovat huonot mielentilat, heikkoudet eli klesat. Itsekeskeinen halu, viha ja suuttumus ja tietämättömyys ovat perusheikkouksia ja niistä syntyy halveksunta, kateus, ylpeys ja lukemattomia muita huonoja mielentiloja, jotka saavat aikaan kärsimystä. Vapautuaksemme kärsimyksestä on vapauduttava näistä mielentiloista. Se ei onnistu vain tahtomalla, vaan on tutkittava miten voimme viedä heikkouksilta pohjan pois.

On yksi heikkous, johon muut pohjautuvat: tietämättömyys. Se ei ole pelkkää tiedon puutetta vaan tietämättömyys voi vallita yhtä aikaa eriytyneen informaation tulvan kanssa. Se voi verhota mieltä ja estää ymmärtämästä asioita oikein tai luoda joukoittain vääristyneitä havaintoja ympäröivästä maailmasta. Virheelliset havainnot on se maaperä, joka ravitsee heikkouksia. Kun nautinnon mahdollisuus tulee näköpiiriin, mieli hyväksyy sen itseisarvona ja tuloksena on halu. Jos nälän tyydyttäminen on uhattuna, syntyy suuttumus. Ajamme takaa pilvenhattaroita tietämättömyyteen hukkuneina.

Kärsimyksen syiden poistaminen

Jos poistamme kärsimyksen perussyyn, tietämättömyyden, muutkin heikkoudet poistuvat. Tietämättömyys tarkoittaa, että ei tiedä, miten asiat ovat. Täytyy siis hankkia tietoa asioista sellaisina kuin ne todella ovat. Ei pelkkää käsitteellistä tietoa vaan havainnollista tietoa, joka on samalla asioiden näkemistä suoraan. Sitä kutsutaan viisaudeksi.

Viisautta ei voi saavuttaa pelkästään oppimalla, mutta viisautta voi kehittää. Se syntyy, kun tietyt tekijät tulevat yhteen ja luovat viisaudelle oikeat olosuhteet ilmentyä. Nämä osatekijät ovat oikea näkemys, oikea aikomus, oikea puhe, oikea toiminta, oikea elinkeino, oikea ponnistus, oikea tarkkaavaisuus ja oikea keskittyminen. Ne muodostavat Jalon kahdeksanosaisen polun joka johtaa viisauteen.

Buddha kutsuu sitä keskitieksi, Se on keskellä siksi, että se hylkää kaksi äärimmäistä tapaa koettaa välttää kärsimystä. Äärimmäisyyksistä toinen on nautintoihin uppoaminen. Se saa aikaan karkeanlaatuista nautintoa, joka on pysymätöntä ja onttoa. Buddha sanoi että se on ”alhaista, maallista eikä johda päämäärään.”

Toinen äärimmäisyys on asketismi, yritys saavuttaa vapautuminen kehoa vahingoittamalla. Virhe on siinä, että pidetään kehoa kahleena, kun ongelma todellisuudessa on mielen tasolla: halun, vihan ja tietämättömyyden vallassa oleva mieli. Keho on tarpeellinen työväline, eikä sitä pidä huonontaa. Buddha sanoi että tämä tie on ”tuskallinen, ei ylevä eikä johda päämäärään”.

Jalo kahdeksanosainen polku ei ole kompromissi näiden äärimmäisyyksien välillä vaan voittaa kummankin äärivaihtoehdon siinä, että se välttää niiden virheet. Polku tunnistaa aistinautintojen turhuuden ja painottaa luopumista, mutta luopuminen ei edellytä itsekidutusta. Jotta voisi ryhtyä henkiseen harjoitukseen, kehon täytyy olla hyvässä kunnossa. Tämä polku saa ymmärryksen kasvamaan, syventää tietämystä ja johtaa rauhaan, kokemusperäiseen tietoon ja valaistumiseen, nirvanaan.

Oikea näkemys

Kahdeksanosaisen polun osatekijät eivät ole portaita siinä mielessä, että niitä seurattaisiin askel askeleelta, vaan kaikki osatekijät ovat läsnä yhtä aikaa ja toisiaan tukien. Ennen kuin siihen päästään, tietty järjestys on tarpeen. Osatekijät jaetaan kolmeen ryhmään:

Kärsimyksestä vapautuminen riippuu viime kädessä tietämättömyyden poistamisesta, ja se poistuu kun oppii näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat. Tämä on viisautta ja viisaus kasvaa vähitellen. Pieninkin oivallus edellyttää, että mieli on keskittynyt ja häiriintymätön. Jotta saisimme huomion keskittymään yhteen asiaan ja rauhoittuisimme, on tarkkailtava huonoja asenteita, jotka tavallisesti hajottavat huomion moniin kohteisiin. Jos ilmaisemme nämä asenteet sanoilla ja teoilla, niin ne hallitsevat edelleen, ja siksi ensimmäiseksi täytyy rajoittaa toimintaa, niin ettei teoista tule heikkouksien työkaluja. Siksi polku kulkee kolmen eri vaiheen kautta: hyvä käytös tekee keskittymisestä mahdollisen, keskittyminen on viisauden perusta ja viisaus on työkalu jolla vapaus saavutetaan.

Oikea näkemys ja oikea aikomus on asetettu myös polun alkuun, koska tarvitaan suunta. Oikea näkemys on niin kuin kartta maastosta, jossa polku kulkee. Kun mieli on hienostunut itsekurin ja keskittymisharjoituksen kautta, päädytään korkeampaan näkemykseen ja aikomukseen, jotka sisältyvät kolmanteen vaiheeseen, viisauden kehittämiseen.

Näkemyksemme asioista hallitsee asenteitamme ja tekojamme vaikka se olisi hämäräkin. Näkemyksellä on kauaskantoiset vaikutukset, sillä tulkitsemme kaiken sen kautta ja toimimme sen mukaan. Näkemys on päämääriemme ja valintojemme takana, se määrittelee sen mikä meille on oikein ja totta. Koska niin on, näkemykset jakautuvat oikeisiin ja vääriin. Oikea näkemys vastaa sitä mikä on totta ja väärä näkemys eroaa totuudesta ja korvaa sen sillä mikä on valhetta. Buddha opettaa, että nämä näkemykset johtavat erilaisiin tekoihin ja vastakkaisiin tuloksiin. Jos meillä on väärä näkemys, vaikka hämäräkin, se saa toimimaan tavalla joka lisää kärsimystä. Jos omaksumme oikean näkemyksen, toimimme oikein ja se vie kärsimyksestä vapautumiseen. Vaikka käsitteellinen suuntautumisemme maailmassa ei tuntuisi kovin tärkeältä eikä selkeältä, tarkemmin katsottuna se määrää tulevaisuutemme. Buddha sanoi, ettei ole mitään muuta yksittäistä tekijää, joka saisi huonot mielentilat syntymään, kuin väärä näkemys. Vastaavasti hyvät mielentilat syntyvät oikean näkemyksen ansiosta.

Oikea näkemys tarkoittaa dharman virheetöntä ymmärtämistä. Käytännössä jaotellaan maallinen oikea näkemys ja ylimaallinen oikea näkemys joka johtaa vapautukseen.

Maallinen oikea näkemys

Maallinen oikea näkemys liittyy karmaan: aineellista ja henkistä kehitystä sääteleviin lakeihin jälleensyntymien kierrossa, siihen mikä johtaa maalliseen onneen ja maalliseen onnettomuuteen. Buddhan mukaan ”olennot omistavat tekonsa, perivät omat tekonsa, syntyvät teoistaan, ovat niihin sidottuja ja niiden ylläpitämiä.”

Karma tarkoittaa tekoa, toimintaa. Buddhalaiselle olennainen teko on tahdonalainen. Buddha sanoi: ”Munkit, se mitä tarkoitan teolla, on tahtominen. Tahdottuaan ihminen tekee teon kehonsa, puheensa tai mielensä kautta.” Siksi karma on ajatustason tapahtuma, se syntyy mielessä joka pyrkii toteuttamaan omat päämääränsä. ”Kun jalo oppilas ymmärtää mikä on karmisesti hyvästä ja pahasta, hänellä on oikea näkemys.”

Teot ovat lukemattomat, mutta Buddha valitsi kymmenen keskeistä asiaa. Kymmenen huonoa tekoa ovat seuraavat:

1. Elämän tuhoaminen
2. Sen ottaminen mitä ei ole annettu
3. Aistinautintoihin liittyvä huono käytös
4. Valehtelu
5. Juoruaminen
6. Kovat sanat
7. Tyhjä puhe
8. Himoitseminen
9. Pahantahtoisuus
10. Väärä näkemys

Onko teko hyvä tai paha riippuu sen motiivista eli ”juuresta”. Huonot juuret ovat kolme heikkoutta: halu, viha ja tietämättömyys. Hyvät juuret ovat niiden vastakohdat. Ei-halu tarkoittaa luopumista, kiintymättömyyttä ja anteliaisuutta, ei-viha merkitsee rakastavaa ystävällisyyttä, sympatiaa ja lempeyttä. Ei-tietämättömyys viittaa viisauteen. Näistä motiiveista tehdyt teot ovat hyvää karmaa.

Tahto on se, joka jättää jäljen tajunnan jatkumoon ja säilyy siellä varastoituna mahdollisuutena. Kun varastoitunut karma kohtaa suotuisat olosuhteet se kypsyy vaikutukseksi, joka kompensoi alkuperäisen teon. Kypsyminen voi tapahtua samassa elämässä tai jossain tulevista elämistä. Se voi kypsyä tuottamalla jälleensyntymän, jolloin se määrää elämänmuodon, tai se voi tuottaa onnen tai tuskan kokemuksia elämän aikana. Sama sääntö vallitsee kuitenkin aina: hyvät teot tuottavat miellyttävän tuloksen ja huonot teot epämiellyttävän tuloksen.

Kun tunnistaa tämän periaatteen, se on oikea maallinen näkemys. Jos ajattelee niin, välttyy monilta vääriltä näkemyksiltä. Silloin ei ajattele nihilistisesti niin, että tämä elämä on ainoa ja se päättyy kuolemassa. Oikea näkemys erottaa oikean väärästä ja niin ollen välttyy pitämästä hyvää ja pahaa pelkästään henkilökohtaisina mielipiteinä tai ulkopuolisen valvonnan välineinä. Olosuhteiden sallimissa rajoissa kukin voi valita tekonsa vapaasti, eikä ole niin että valinnat tehtäisiin aina tarpeen sanelemina eikä moraalista vastuuta omista teoista olisi.

Opetus hyvästä ja pahasta ei ole sidoksissa sovinnaisiin mielipiteisiin siitä mikä on hyvä tai paha. Kokonainen yhteiskunta voi olla väärässä mitä arvoihin tulee. Dharmaan sisältyy objektiivinen moraalistandardi, muuttumaton kosminen oikeudenmukaisuus, johon ei liity jumalallista tuomaria. Teot tuottavat seuraukset tekijälleen teon motiivin mukaisesti.

Tekojen karminen teho on useimmille uskonasia. Syvän keskittymisen kautta voidaan kuitenkin kehittää selvänäkökyky, jonka avulla karman lakia voi tutkia. Silloin voi itse suoraan havaita, miten olennot siirtyvät pois elämästä ja syntyvät muualla karmansa mukaisesti, miten he kohtaavat onnea ja kärsimystä hyvien ja huonojen tekojen kypsyessä.

Ylimaallinen oikea näkemys

Karman lain ymmärtäminen ei saa ketään pyrkimään kohti karmasta vapautumista. Siihen tarvitaan syvällisempi näkökulma. Ylimaallinen oikea näkemys, joka johtaa kärsimyksestä vapautumiseen on Neljän jalon totuuden ymmärtäminen. Tämä on Jalon kahdeksanosaisen tien ensimmäinen osatekijä. Buddha opetti: ”Mikä on oikea näkemys? Se on kärsimyksen ymmärtäminen, kärsimyksen alkuperän ymmärtäminen, kärsimyksen lakkaamisen ymmärtäminen, sen tien ymmärtäminen, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.” Tämä oikea näkemys on sekä polun alku että loppu.

Ensimmäinen jalo totuus kärsimyksestä kuuluu näin: syntyminen on kärsimystä, ikääntyminen on kärsimystä, sairaus on kärsimystä, kuolema on kärsimystä, suru, valitus, tuska, murhe ja epätoivo ovat kärsimystä, epämiellyttävän kohtaaminen on kärsimystä, miellyttävästä eroon joutuminen on kärsimystä, kun ei saa sitä mitä haluaa, se on kärsimystä; lyhyesti, takertumisen viisi tekijää ovat kärsimystä.

Viisi osatekijää eli aggregaattia ovat aineellinen muoto, aistimukset, havainnot, mielentoiminnot ja tajunta. Ne kaikki liittyvät takertumiseen. Me olemme ne viisi ja ne ovat sama kuin me. Ne ovat se mihin samastumme, mitä pidämme itsenämme. Aggregaatit on se mikä kehittää valtavan määrän ajatuksia, tunteita, ideoita ja mielipiteitä, ”maailman”, jossa elämme. Buddha julisti, että viisi aggregaattia ovat kärsimystä, koska ne ovat pysymättömiä, ja silloin kun alati muuttuvaan virtaan takerrutaan pysyvyyttä toivoen, sukelletaan kärsimykseen.

Toinen jalo totuus on: kärsimyksen syy on halu. Se tuottaa toistuvan olemassaolon, joka on sidoksissa himoitsemiseen, olemassaolon joka kaipaa aistinautintoja, kaipaa olemassa olemista ja olemattomuutta.

Kolmanneksi, jos haluaa olla ilman kärsimystä, on poistettava halu. Tätä täydellistä rauhan tilaa kutsutaan nirvanaksi. Se on ei-ehdollinen tila joka koetaan elämän aikana, kun halun, vihan ja tietämättömyyden liekit on sammutettu.

Neljäs jalo totuus näyttää tien nirvanan oivallukseen, se on kahdeksanosainen polku.

Oikea näkemys Neljästä jalosta totuudesta kehittyy kahdessa vaiheessa. Ensin saavutetaan näkemys, joka on yhteneväinen näiden totuuksien kanssa. Tässä vaiheessa opiskellaan ja pohdiskellaan niiden merkitystä omassa elämässä. Totuuksia ei kuitenkaan ole havaittu suoraan ja liikutaan käsitteiden tasolla.

Toisessa vaiheessa totuudet ymmärretään syvemmällä tasolla. Jotta voisi oivaltaa totuudet oman kokemuksen kautta, tarvitaan mietiskelyä, jossa ensin vahvistetaan keskittymiskykyä ja sitten ymmärrystä. Sisäinen ymmärrys tai viisaus syntyy pohdiskelemalla aggregaatteja, olemassaolon osatekijöitä, niin että ymmärtää niiden todellisen olemuksen. Silloin sisäinen silmä siirtää huomionsa ulkoisista asioista ei-ehdolliseen tilaan ja näkee nirvanan, sen tilan joka on kärsimyksen tuolla puolen. Samalla mietiskelijä käsittää Neljä jaloa totuutta syvällisesti. Viisi aggregaattia nähdään kärsimyksenä koska ne ovat ehdollisia ja muuttuvat koko ajan. Tällöin halu loppuu automaattisesti, nirvana oivalletaan rauhan tilana, ja koska oivallus on saavutettu kulkemalla Jaloa kahdeksanosaista polkua, sen tietää nyt todellakin olevan menetelmä jolla kärsimys saadaan lakkaamaan.

Oikea aikomus

Polun toinen tekijä on oikea aikomus. Kun on syvällisesti pohdiskeltu ja ymmärretty olemassaolon luonne, arvot muuttuvat. Oikea aikomus on se asennemuutos joka tarvitaan, jotta uusien arvojen mukainen päämäärä on mahdollista saavuttaa.

Buddha jakaa oikean aikomuksen kolmeen osaan: luopumisen aikomus, hyvän tahdon aikomus ja väkivallattomuuden aikomus. Ne ovat halun, pahan tahdon ja vahingoittamisen aikomusten vastakohdat. Kun Buddha mietiskeli metsässä ennen valaistumistaan, hän havaitsi, että ajatukset voidaan jakaa kahteen luokkaan. Toiseen kuuluvat halun, pahantahtoisuuden ja vahingoittamisen ajatukset, toiseen luopumisen, hyvän tahdon ja väkivallattomuuden ajatukset. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat ajatukset vahingoittavat itseä ja muita, estävät viisautta syntymästä ja vievät poispäin nirvanasta. Hän karkotti ne mielestään ja vahvisti niiden sijaan hyödyllisiä ja viisautta lisääviä ajatuksia.

Aikomus on se, mikä yhdistää ajatuksen ja teon, määrää teon laadun. Ahneuden ja vallanhalun alla tehdyt teot johtavat loputtomaan kilpailuun, riitoihin, epäoikeudenmukaisuuksiin ja sortoon. Kun aikomus on oikea, teko johtaa onneen. Keskeisintä oikean aikomuksen syntymisessä on ymmärtää Neljä jaloa totuutta. Kun näkee oman elämänsä kärsimyksen vallassa ja että kärsimyksen syy on halu, luopuu haluamasta sitä mikä kärsimykseen sitoo. Tätä oivallusta laajennetaan koskemaan kaikkia olentoja. Itsemme tavoin muutkin haluavat onnea mutta kokevat kärsimystä. Näin pohdiskellen hyväntahtoisuus ja väkivallattomuuden asenne vahvistuvat, myötätuntoinen toive siitä että kaikki olisivat vapaita kärsimyksestä.

Halua ja vihaa voi poistaa itsestään korvaamalla ajatukset toisilla, paremmilla. Toisilleen vastakkaiset ajatukset eivät voi olla olemassa yhtä aikaa. Aistilliset ja omistavat ajatukset korvataan luopumisen ajatuksilla. Pahantahtoiset, vihamieliset, uhkaavat ja kostonhimoiset ajatukset sekä väkivaltaiset, julmat ja tuhoavat ajatukset korvataan hyvän tahdon ja väkivallattomuuden ajatuksilla.

Luopumisen aikomus

Maailmallinen tie on halun tie, ja Buddha sanoi opetuksensa kulkevan päinvastaiseen suuntaan. Halua pitää vastustaa ja lopulta hylätä se. Ei siksi että se on moraalisesti väärin, mutta koska se on kärsimyksen syy. Nautinnoista luopuminen on onnellisuuden avain, se tuo vapauden kiintymyksen kahleista.

Vaikkei Buddha vaatinut kaikkia luopumaan maallisesta elämästä heti, polulla etenemisen mitta on, missä määrin on luopunut haluistaan.

On lähes mahdotonta muuttaa pitkän ajan kuluessa muodostuneita tapoja tahdonvoimalla. Miten se käytännössä tehdään? Buddha ei suositellut, että haluja tukahdutettaisiin, sillä niin ne vain ajetaan syvemmälle. Työkaluna mielen vapauttamiseksi haluista on ymmärrys. Oikea luopuminen ei tarkoita itsensä pakottamista luopumaan asioista joihin on edelleen kiintynyt vaan näkökulman muutosta sellaiseksi, että nuo asiat eivät enää houkuta. Kun ymmärtää halun luonnon, se häviää ilman ponnistusta.

Halu sitoo meitä koska pidämme sitä keinona saavuttaa onnea. Jotta näkemys muuttuisi, on harkittava viisaasti, arvioitava tavoitteiden arvo uudelleen. On oltava valmis havaitsemaan totuus mukavuuden kustannuksellakin, sillä todellinen turva on totuuden eikä mukavuuden puolella.

Kun tutkii halua tarkkaan, huomaa miten kärsimys varjostaa sitä. Kun halu tai toive syntyy, se luo puutteen tunnun, haluamisen tuskan. Jotta se loppuisi, ponnistelemme toiveet täyttääksemme. Ellemme onnistu, turhaudumme, petymme, vaivumme epätoivoon. Jos onnistumme saamaan sen mitä haluamme, on ponnisteltava sen säilyttämiseksi, varjeltava sitä, hankittava lisää, noustava korkeammalle ja tiukennettava turvajärjestelmiä. Halu vaatii ikuisuutta: että se, minkä olemme saaneet, kestäisi ainiaan. Mutta kaikki halun kohteet ovat pysymättömiä, omaisuus, valta, asema ja toiset ihmiset. Eroon joutumisen tuska on suhteessa omistamisenhalun määrään.

Haluun liittyvän kärsimyksen mietiskeleminen on yksi tapa johtaa mieli luopumisen tielle. Toinen tapa on miettiä niitä hyötyjä, jotka luopuminen tuo tullessaan. Halusta luopumiseen siirtyminen ei ole muuttamista runsaudesta kurjuuteen. Siinä vaihdetaan karkeat nautinnot ylevään onneen ja rauhaan, muututaan palvelijasta itsensä herraksi. Halu lisää pelkoa ja ikävää, luopuminen tuo ilon ja pelottomuuden ja ravitsee viisauden siementä.

Hyvän tahdon aikomus

Hyvä tahto on pahan tahdon vastalääke. Pahaa tahtoa voi käsitellä kahdella tapaa väärin. Toinen on antaa sille periksi ja ilmaista vihaa kehon tai puheen kautta. Toinen on tukahduttaminen joka muuttaa sen itsehalveksunnaksi, depressioksi tai hallitsemattomiksi vihanpurkauksiksi. Buddha neuvoi vastustamaan pahaa tahtoa rakkauden ja ystävällisyyden avulla. Palinkielinen sana metta tarkoittaa ystävää, mutta kyseessä on enemmän kuin tavallinen ystävällisyys. Rakastava ystävällisyys tarkoittaa voimakasta epäitsekästä rakkaudentunnetta muita olentoja kohtaan. Se näkyy ulospäin heidän hyvinvoinnistaan ja onnestaan välittämisenä. Metta ei ole tunteellista eikä velvollisuudentuntoista vaan välitöntä lämpöä.

Tähän verrattuna aistillinen rakkaus, halun ensimmäinen muoto, on itsekeskeinen. Sitä lievempi henkilökohtainen mieltymyskin sisältää takertumista: rakastamme henkilöä koska hän antaa meille nautintoa, kuuluu perheeseemme, voimistaa minäkuvaamme. Se on aina rajoittunut tiettyyn henkilöön tai ryhmään, jonka ulkopuolelle muut jäävät.

Rakastavaa ystävällisyyttä voi harjoitella mietiskelyn avulla. Välittömät hyvän tahdon tunteet pulpahtavat harvoin pintaan eivätkä ne riitä pahan tahdon vastavoimaksi. Vaikkei mieltä voi käskeä rakastamaan, sille voi näyttää tien rakkauden kehittämiseksi. Ensin harjoituksessa tarvitaan harkintaa ja ponnistusta, mutta lopulta rakkaudentunne muuttuu mielen luonnolliseksi taipumukseksi.

Metta-bhavana, rakastavan ystävällisyyden meditaatio on yksi buddhalaisuuden tärkeimmistä menetelmistä. Se alkaa rakkauden ja ystävällisyyden kehittämisestä itseä kohtaan. Vasta sitten muita kohtaan voi tuntea sympatiaa.

Kun välittämisen tunne itseä kohtaan on viritetty, seuraava askel on laajentaa tunnetta ja tässä opitaan samastumaan muihin. Se heikentää identiteettiämme siinä mielessä, että voimme jakaa muiden kanssa sen miltä heistä tuntuu, katsoa asioita toisten näkökulmasta. Aloitamme taas itsestämme ja huomaamme, että se mitä todella haluamme, on olla onnellinen ja vapaa kärsimyksestä. Sen kautta ymmärrämme, että jokainen toivoo olevansa terve, onnellinen ja turvassa. Sitten toivomme sitä heille. Itse on tässä avain muiden ymmärtämiseen.

Käytännössä harjoitus etenee asteittain, niin että hyväntahtoiset toivomukset kohdistetaan yksilöille, jotka edustavat tiettyjä ryhmiä, aloittaen sellaisista, jotka ovat meille läheisimpiä. Sitten siirrytään kauempana oleviin, neutraaleihin ja lopulta niihin, jotka ovat vihamielisiä. Vaikka ryhmä tuodaan mieleen sen mukaan, millainen suhde itsellä siihen on, rakkaus jota tässä kehitetään, ei perustu henkilökohtaisiin suhteisiin, vaan jokaisen henkilön omaan toiveeseen olla onnellinen. Jokaisen kuva tuodaan mieleen yksi kerrallaan ja toivotaan hänelle kaikkea hyvää. Vasta kun se onnistuu aidosti, voi siirtyä seuraavaan.

Kun on saanut kokemusta hyvistä toivotuksista yksilötasolla, kohteeksi otetaan suurempia yksiköitä. Voi opetella tuntemaan rakastavaa ystävällisyyttä kaikkia ystäviään kohtaan, neutraaleja ihmisiä ja vihamielisiä henkilöitä kohtaan. Sen jälkeen mettaa voi laajentaa kaikkiin ilmansuuntiin ja koskemaan kaikkia olentoja, niin että lopulta koskettaa koko maailmaa rakastavan ystävällisyyden mielellä.

Väkivallattomuuden aikomus

Väkivallattomuus on ajatus, jota ohjaa myötätunto ja joka syntyy vastustamaan julmia ja tuhoavia ajatuksia. Myötätunto on rakastavan ystävällisyyden kumppani. Rakastava ystävällisyys on toive siitä, että kaikki olisivat onnellisia ja myötätunto on toive siitä, että kaikki olisivat ilman kärsimystä. Mettan tavoin myötätunto syntyy, kun samastuu muihin ja näkee asiat heidän näkökulmastaan. Se syntyy kun tietää, että vaikka itsemme tavoin kukaan ei halua kärsiä, olennot kokevat kipua, pelkoa ja surua.

Kun myötätuntoa kehitetään mietiskelyn keinoin, täytyy aloittaa jostakusta, joka parhaillaan kokee kärsimystä. Tätä henkilöä ajatellaan – joko niin että hän on läsnä tai mielikuvituksen kautta, ja pohditaan sitä, että hän haluaa olla vapaa kärsimyksestään. Sitä jatketaan, kunnes voimakas myötätunnon tunne on syntynyt. Sitten harjoitusta laajennetaan muihin tunteviin olentoihin. Apukeinona voi käyttää Ensimmäistä jaloa totuutta ja pohtia, miten olennot kokevat syntymän, ikääntymisen, sairauden ja kuoleman kärsimykset, ovat alttiita surulle, tuskalle jne.

Kun tämä harjoitus sujuu hyvin voi ottaa kohteeksi olennot, jotka parhaillaan kokevat onnea, joka on hankittu moraalittomin keinoin. Heillä voi olla paha omatunto ja vaikkei olisikaan, lopulta he korjaavat pahojen tekojensa katkerat hedelmät.

Lopulta pohdiskellaan sitä miten kaikki olennot samsarassa ovat halun, vihan ja tietämättömyyden ikeessä yhä uudelleen alttiita syntymän ja kuoleman kärsimyksille. Jos tunnetta on vaikea virittää niitä kohtaan jotka ovat aivan tuntemattomia, voi mietiskellä Buddhan sanoja, joiden mukaan aluttomassa jälleensyntymien kehässä on vaikea löytää ketään, joka ei joskus olisi ollut läheisemme.

Kertauksena: luopuminen, hyvä tahto ja väkivallattomuus toimivat vastalääkkeinä halulle, pahantahtoisuudelle ja vahingoittamisen halulle. Kehittääksemme luopumisen aikomuksen pohdiskelemme kärsimystä, joka maallisiin nautintoihin liittyy. Kehittääksemme hyväntahtoisuuden aikomuksen pohdiskelemme sitä miten kaikki olennot toivovat onnea itselleen. Kehittääksemme väkivallattomuuden aikomuksen pohdiskelemme sitä miten kaikki olennot haluavat olla vapaita kärsimyksestä. Huono ajatus on niin kuin ruostunut naula mielessä, hyvä ajatus on niin kuin uusi naula. Kontemplaatio toimii kuin vasara jolla vanha naula vedetään ulos ja uusi pannaan tilalle. Harjoitus on kuin vasarointia yhä uudelleen, kunnes uusi naula on entisen tilalla. Buddha vakuutti, että mitä sitten ajatteleekin useasti, siihen suuntaan mieli taipuu.

---

Jalo kahdeksanosainen polku - osa 2